Torstai aamu ja minulla "pakollinen " salipäivä. Aurinko paistoi ja tuntui hyvältä lähteä, nää aamut on aina parhaita. Muutama ihminen salilla ja  pian on täysi pulina päällä. Käydään läpi kaikkea mahdotonta ja joskus jopa ihan mahdollisiakin asioita.

Tänä aamuna jutustelu siirtyi jostain syystä koulumaailmaan. Kerroimme kokemuksiamme, ja itse kerroin siitä, kuinka olen naarasleijonan tavoin joutunut puolustamaan lapsiani koulussa. Jouduin tilanteeseen jossa minut ja lapseni kutsuttiin kokoukseen tai meetinkiin, miksi sitä nyt haluttiinkaan sanoa. Heti alussa tilanteen hirveys selvisi minulle. Koulukuraattori aloitti lapseni parjaamisen ja muu joukko säesti perässä. Katsoin lastani, joka vajosi alemmas ja alemmas istuimella, sana sanalta hän lyhistyi. Kun sain puheenvuoron, aloin puolustaa lastani.  Ilmoitin myös, että jos hän ei pärjää koulussa ja opiskelu siellä ei tuota toivottavaa tulosta, otan hänet pois koko koulusta. Silloin näin sen kuinka kuraattori menetti ammattitaitonsa vaativan itsehillinnän. Hän kiljui poliiseista jotka kouluun hakevat ja miten minulla ei ole oikeuksia koska suomessa on koulupakko. Naama tulipunaisena kiljuminen jatkui, kunnes nousin ja sanoin lapselleni, tämä oli varmaan meidän osalta tässä, lähdetään. Me poistuimme paikalta ja en voinut muuta kuin sanoa , teillä on ihan pihalla noi kuraattorit ja muut. Lapseni nyökkäsi. 

Tämän tapauksen jälkeen en enää suostunut tapaamisiin. Ensin ilmoitin tulevani yksin, koska en voi tuoda lasta sinne koska aikuiset eivät tunne käyttäytymissääntöjä. Lopulta päätin ettei tilanne vaadi moisia tapaamisia.

Sali aamut on ihania! Jokainen voi vain kuvitella, miten hyvän tuulisena sieltä lähtee kotiin tai työhön.

On sielu ja ruumis ravittu!