Heräsin yövuoron jälkeen puolilta päivin, yleensä en saa mitään aikaiseksi, mutta nyt täytyi ottaa itseä niskasta kiinni ja ruveta toimeen.

Keltaisen puutalon keittössä alkoi vatkaimet ja blenderit surraamaan.

DSCN2191.jpg

Sain SLY34 kierroksen parilta ohjeen smoothie-kakkuun. Kuu on jo melkein lopussa ja uusi aihe alkamassa. minä vielä viimeistä täällä puuhaan. Ohjeeseen tarvittiin 3 patukkaa ja minulle jäi itselle naposteltavaksi 2 :D

3 patukkaa blenderissä murusiksi

DSCN2192.jpg

Muruset irtovuoan pohjalle ja vuoka jääkaappiin

DSCN2193.jpg

Valkuaiset kovaksi vaahdoksi, vaahdon sekaan vatkatessa lorutellaan hunajaa.

DSCN2194.jpg

Täyte ja valkuaisvaahto sekaisin

DSCN2195.jpg

Kaadetaan vuokaan ja jääkaappiin odottelemaan ainakin 4 tunnin ajaksi

DSCN2196.jpg

Minulla meinasi hiukan tursua yli tuo täyte, niin nakkasin lopun tuohon tähtimuottiin

DSCN2197.jpg

Tässäpä ohje:

DSCN2199.jpg

DSCN2200.jpg

En tiedä mikä meni mönkään, Minun smoothie-kakku ei sitten hyytynyt ollenkaan :(  täytyy yrittää uudestaan. 

Jossain vaiheessa ajattelin että täytettä on aika paljon, kuinkahan liivatemäärä riittää. eikä se sitten riittänytkään. Yksi syy voi olla myös että tuo minun täyte oli liian kylmää ja liivate ei sen vuoksi toiminut, minulla oli mustikat ja banaanit jäisiä. No parempaa onnea seuraavalla kerralla.