11091344_10153194473446649_2667712360929

Kun tulee pääsiäinen,

silloin alkaa kevät.

Pienet kissat valkoisina

pajuun kiipeilevät.

Muutakin on kummaa;

kukko helttapäinen

munii munat koreat,

kun on pääsiäinen!

-Aale Tynni-

 

014.jpg

Sly34 kierroksen parini lähetti minulle ohjeet eväsretken lounaaseen. Päätin kuitenkin kokeilla keittoa evääksi töihin. Kiirastorstai, kuin pitkäperjantaikin menee minulla työn merkeissä. Sunnuntaina suuntaan toisen koirapojan, Elmon kanssa Lappeenrannan koiranäyttelyyn Imatralle.

001.jpg

Sipulit Kuullotetaan öljyssä.

003.jpg

Lisätään punaista currytahnaa

005.jpg

Punaisia linssejä.

006.jpg

Kattilaan nekin, sekoitellaan

007.jpg

lisätään 4 dl vettä ja tomaattisosetta

008.jpg

ja kookosmaitoa.

009.jpg

Valmista nautittavaksi, ripsuttelin keiton pinnalle kuivattua tomaattia, kun tuoretta ei ollutkaan.

012.jpg

Kolmioleivät syntyivät tälläkertaa ihan kahdesta viipaleesta paahdettua leipää, salaatinlehdistä, tuorejuustosta ja kylmäsavulohesta.

013.jpg

Tässä parini laittama ohje, jolla teen eväsleivät näyttelyyn mukaan!

Rauhallista ja maistuvaista pääsiäistä teille kaikille!