Keltaisessa puutalossa on vietetty Joulua. Viiteen vuoteen tämä oli ensimmäinen Joulu, jolloin minun ei tarvinnut käydä töissä. Tuntui kuin olisi ollut Luxuslomalla <3 . Jouluaattona keltaisen puutalon seinät pullistelivat kun kaikki 5 lasta tuli puolisoineen ja 8 lapsenlapsen kanssa Jouluvierailule. Voi sitä jalkojen töminää ja riemun kiljahduksia. Ilmassa oli aistittavissa jännitystä :D

Joululahjoiksi tein muutaman kakun perinteisellä piimäkakun ohjeella. Toisen näistä kakuista muuntelin suklaiseksi, lisäämällä kaakaojauhetta ja rommia. Lisäksi tein yhden taikinan, johon laitoin hiukan rahkaa ja sokeroituja sitruunankuoria pieneksi pilkottuna, ja vähän sitruunan mehua mausteeksi. 

IMG_20161225_080614.jpg

Joulunpyhinä virkkailin luonnonvalkoisen maton, halkaisijaksi tuli 140cm ja trikookudetta kului 4,5 kg.

IMG_20161226_165545.jpg

Koirapoika Onni haluaa aina testata, miltä matto tuntuu :D

Tänään ajattelin yllättää koirapojat itse tehdyillä sardiininäkkäreillä. Sly37 kierroksen parini lähetti ohjeen joulukuun paketissa. Nämä on ne näkkärit joita ihastelin, ja itselleni ajattelin tehdä, kunnes huomasin että ne onkin takoitettu lemmikeille.

IMG_20170102_151614.jpg

Helppo ohje ja sopii varmaan keltaisen puutalon emännänkin maistella.

IMG_20170102_151623.jpg

Kuivat aineet sekaisin 

IMG_20170102_151940.jpg

Minulla on vain kokonaisa pellavansiemeniä.

IMG_20170102_151916.jpg

Omistan tällaisen kätevän jauhimen, n 1dl matuu tähän jauhettavasi.

IMG_20170102_151635.jpg

Sardiinit sekoitettiin kuivien aineiden kanssa. 

Voi sulatettiin ja sekoitettiin kädenlämpöiseen maitoon. Taikina saa levätä puolisen tuntia.

IMG_20170102_153239.jpg

Kaulitaan ja otetaan muotilla tai leikataan esim pizzaleikkurilla sopivan kokoisia näkkäreitä.

IMG_20170102_155749.jpg

Viemisiksi, hiukan isommalle koirapojalle tehtiin suurempia sydämiä..

IMG_20170102_154925.jpg

Uuniin menossa, 175 asteessa puolituntia.

IMG_20170102_162617.jpg

Valmiina, nyt jänntään kuinka maistuvat koirapojille. 

Ja täytyihän sitten maistaa myös itse :D hiukan voita päälle ja ihan oli herkkua :D