Maantieteen kurssilla GE2 oli tehtävän tulkita kuvia tai karttoja ja selvittää miten maisemat ja ilmiöt ovat syntyneet. Yhdessä kohdassa oli Suomen kartta ja siinä kuvattuna Salpausselät sekä Jyväskylän seudulla oleva reunamuodostuma.

Salpausselät syntyivät viime jääkauden päättyessä mannerjäätikön vetäytyessä hitaasti pohjoiseen. Jäätikön vetäytymisen pysähtyessä, pysähdyskohtiin kasautui jään työntämää moreenia sekä sulamisveden kuljettamaa soraa ja hiekkaa. Ensimmäinen Salpausselkä syntyi n. 12250-12050 vuotta sitten. Kylmän vaiheen lopussa syntyi toinenkin Salpausselkä vuosina 11790-11590. Tämän jälkeen ilmasto lämpeni rajusti. Kolmas Salpausselkä syntyi n. 11300-10400 vuotta sitten. Kylmänkauden toistuessa vielä, se synnytti Sisä-Suomen reunamuodostuman Jyväskylästä lounaaseen.

saimaa-1548765_1280.jpg

Kuva Pixabay Saimaa, Järvi-Suomi

Salpausselkiä on siis kolme ja vyöhykkeen leveys on 50-70 kilometriä ja niiden korkeus on 1-70 metriä. Ensimmäinen Salpausselkä alkaa Hankoniemestä ja kulkee Lohjanharjulta Hyvinkäälle. Hyvinkäältä se jatkuu Lahden, Kouvolan, Lappeenrannan ja Imatran kautta Värtsilän tienoille. Salpausselkä on korkeimmillaan Lahden seudulla. Salpausselkä muodostaa Järvi-Suomen etelä- ja kaakkoisrajan. Lohjanjärven, Vesijärven ja Saimaan voidaankin sanoa patoutuneen Salpauselän pohjoisrinteeseen.

Toinen Salpausselkä sijaitsee noin 20 kilometriä ensimmäistä pohjoisempana. Se on ensimmäistä matalampi ja alkaa Raaseporin Bromarvista ja jatkuu Karkkilan kautta Hämeeseen. Asikkalan Vääksyssä se erottaa Päijänteen ja Vesijärven toisistaan. Suur-Saimaalla se muodostaa Kyläniemen kannaksen ja itäpäässä Pihlaja- ja Puruveden kaakkoisrannan.
 
Kolmas Salpausselkä on muita lyhyempi ulottuen Angelniemestä Someron kautta Hämeenlinnan seudulle.
 
Lähde:
Wikipedia Salpausselät 12.1.2006 viitattu 17.1.2021 https://fi.wikipedia.org/wiki/Salpaussel%C3%A4t

 

Lisää lukion tehtäviä sisar blogissa https://keltaisenpuutalon.blogspot.com/