ÄI4 kurssilla on kolme erilaista polkua. Minä valitsin polukseni tunteet, kirjalistalta valitsin luettavaksi Arto Paasilinnan Hurmaava joukkoitsemurha. Kirja käsittelee huumorin avulla, tätä ikävää asiaa. Tehtävänä on kirjoittaa essee, jossa käsitellään kirjan teemaa. Olen päässyt alkuun, esittelen kirjailijaa. Vaikeinta on aloittaa kirjan teeman käsittely, niinpä päätin aloittaa lukemaan alusta. Mitä ajatuksia toinen kerta tuo. Pääsenkö syvällisemmin kiinni Paasilinnan satiiriin. 

IMG_20210317_202109.jpg

Mietin, onko Paasilinna saanut aiheensa jostain kuuluisasta joukkoitsemurhasta. Vuonna 1978 Kansan temppeli -lahkon 909 jäsenen joukkoitsemurha tapahtui Jonestownin siirtokunnassa Guyanan viidakossa. Tapaus on ollut hyvin ristiriitainen ja sitä voidaan pitää myös joukkomurhana. Monet pakoon yrittäneistä ammuttiin. Kaikki eivät myöskään juoneet myrkkyä vapaaehtoisesti. Maailmassa on ennen kirjan ilmestymistä ja sen jälkeen tapahtunut joukkoitsemurhia. 
 
Arto Tapio Paasilinna syntyi 20.4.1942 Kittilässä ja kuoli 15.10.2018 Espoossa. Paasilinna on suomalainen kirjailija, jonka laaja tuotanto on ollut lukijoiden suosion kohteena vuosikymmeniä. Kirjallisuuskriitikkoja Paasilinna ei pystynyt koskaan vakuuttamaan tuotannollaan. Kirjailijana Paasilinnaa voi kutsua humoristiksi. Ronskilla huumorilla höystetyt mielikuvitukselliset kirjat ovat olleet monien elokuvien ja televisiosarjojen pohjana. Paasilinnan runsasta tuotantoa on käännetty yli 40 kielelle. Paasilinna julkaisi elämänsä aikana 35 romaania. Hän sai osakseen monia kunnianosoituksia, kuten Pro Finlandian vuonna 1993 ja Weilin+Göösin kirjallisuuspalkinnon vuosina 1975 ja 1976. Hänet huomioitiin myös ulkomailla: "Prix Litteraire Air Inter (Bordeaux, Ranska) 1989 ja Giuseppe Acerbi -kirjallisuuspalkinto (Mantova, Italia) 1994". 
 
 Itsemurha on raju ja väkivaltainen tapa päättää oma elämä. Kirjassa kahden miehen suunnitelmat muuttuvat heidän törmätessään sattumalta toisiinsa: " Kun itsemurha epäonnistuu, se ei välttämättä ole maailman murheellisin asia". Miehet pääsevät kertomaan toisilleen oman elämäntarinansa, surunsa ja murheensa. Kaksi väärin ymmärrettyä ja yksinäistä miestä, Rellonen perheen syrjimänä ja Kemppainen leskeksi jääneenä.
 
Myös joukkioksi kerätyt joukkoitsemurhaajat kokevat elämänhalunsa palanneen. Ratkaisevan hetken koittaessa moni haluaakin peruuttaa aikeensa. Kirjassa ensimmäinen syöksy Korpelan Kuoleman-linjalla hyytävään jäämereen keskeytyy, kun "monet elämänhaluiset kädet kurottautuivat painamaan pysäytysnappia". Itsemurhaa harkitseva ei useinkaan halua kuolla, vaan etsii ulospääsyä epätoivoiselta tuntuvasta tilanteestaan. Lopullisen ratkaisun taustalla voi olla mielenterveysongelmia, päihteidenkäyttöä, yksinäisyyttä, menetyksiä ja vaikeita elämäntilanteita. Syvässä toivottomuuden tilassa ei näe vaihtoehtoja vaan luulee, ettei mikään tai kukaan voi enää auttaa.
 
Mustalla huumorilla höystetty romaani, viihdyttävää luettavaa.